Helsingin Sarjakuvafestivaalit 2017

Eilen ja tänään vietettiin Helsingin Sarjakuvafestivaaleja. Zine ja pienlehtipuolelle oli tänä(kin) vuonna sen verran halukkaita, että olen kiitollinen, että järjestäjät pystyivät järjestämään kaikille halukkaille tilat. Myymässä oli mukava olla pitkästä aikaa. Kyseltiin koska tulee jatkoa, tuleeko albumia tai tuleeko kokoelmaa. Ihan vielä en halua tehdä kokoelmaa, koska haluaisin sitä varten vähän editoida ja toistaiseksi lehtiä on vielä ehkä yhdeksi festareiksi varastossa. Fordillin kellotorni on sekä jatkoa että ehkä enemmän albumimuotoista. Toivottavasti sen saisi valmiiksi ensi vuodeksi. Myynti oli parempi kuin odotin ja satunnaisia kävijöitä ei tainnut Suvilahteen eksyä. Siis sellaisia, jotka tulevat kyselemään: “Kannattaako muka toi sarjakuvien tuhertaminen?” tms.

Festarien takia kuitenkin tähän sunnuntain päivitys on ikävän puutteellinen. Pahoitteluni kaikille, jotka ovat tätä odottaneet. Joudun julkaisemaan tänään puolivalmiin sivun, mutta lupaan päivittää tätä viikon aikana.

Tänään päivitetty sivu näyttää tältä: