Ensimmäinen talvi netissä

Päätin viimein julkaista Ensimmäisen talven netissä. Tämä sarjakuva aikoinaan tehtyä reilun kuukauden aikana ja nyt sen pitkästä aikaa luin uudestaan ja korjasin pari typoa, täytyy sanoa, että kyllä se olisi ansainnut vähän enemmän työtä. Piirosjäljen osalta välillä pääsin siihen mitä hain, mutta paikoitellen sivut on tehty liian kiireellä. Dialogi on yllättävänkin kömpölöä ja olisi vaatinut enemmän työtä. Pidän kuitenkin suurimmasta osasta ideoista.

Yksi syy tämän julkaisuun on se, että olen päättänyt aloittaa Fordilin kellotornin julkaisun suoraan nettiin. Päivitykset aina sunnuntaisin. Luultavasti alun jälkeen sivu kerrallaan. Ensi sunnuntaina pitäisi tapahtua jotain.

Fordilin kellotorni eteni kevään aikana jonkin verran, mutta edelleen siinä on ihan liikaa tekemistä. Mikä laittaa miettimään mikä on paras tapa minulle yrittää saada tarinoita kasaan. Nimittäin romaanin kirjoittamisessa olen kehittynyt paljon ja toistaiseksi työnimellä kulkeva tarina Varjoissa syntyneet on edennyt oikein mukavasti ensimmäisellä editointikierroksella. Tämä on siis vuonna 2016 kirjoitettu Nanowrimo ja silloin se oli nimellä Syntyneet konejumalien varjossa.