Nano 2016 päivä 4 – Hautajaiset

Ajattelin jakaa yhden kohtauksen tarinasta, koska se kuitenkin parhaiten summaa sen, mistä tämän tarinan alussa on kyse ja siinä on viimein mukana kaikki kannen hahmot.

Toisen siirtokunnan pohjoispuolella oli hautausmaa. Se oli rauhallinen, hyvin hiljainen paikka, josta pidettiin hyvää huolta. Siirtokunta oli niin nuori, että alueella oli vasta muutama tusina hautakiveä ja yksi mausoleumi. Hyvin harva kuoli lopullisesti, mutta tämä oli se paikka, jonne heitä saattoi tulla muistamaan. Tänään paikan tyhjyyden rikkoi suuri, mutta hiljainen mustiin pukeutunut seurue. Seurueen edellä oli Bristowin suku. Sukulaistensa keskellä Jayma tunsi olonsa hieman ulkopuoliseksi, vaikka Ralf ja hänen isänsä toki olivat täällä jossain, mutta heitä Jayma ei nähnyt väkijoukon keskellä. Hän, hänen vanhempansa ja Maddie olivat tämän tapahtuman keskipisteessä. Lukuisia tärkeän näköisiä ihmisiä kävi esittämässä heille surunvalittelut.

Vähitellen ihmiset siirtyivät pitkän hautausmaan läpi vievät kivitetyt tien molemmin puolin ja kääntyivät seisomaan rivissä. Kun Jayma kääntyi katsomaan hautausmaan pienien porttien suuntaan, huomasi hän Perryn. Hienoa, että Perrykin oli päässyt tulemaan paikalle. Jayma todella kaipasi tuttuja kasvoja kaikkien näiden vieraiden keskellä. Jayma kuitenkin kiinnitti myös huomiota pitkään kalpeaan naiseen Perryn vierellä, joka näytti erityisen edustavalta pitkässä mustassa mekossa. Jotenkin hän vain kantoi itsensä niin hyvin, että hän erottui edukseen kaikkien muiden mustaan pukeutuvien ihmisten joukosta.

Sitten kaikki käänsivät katseensa taivaalle ja neljä suurta jumalaista robottia laskeutui pilvien takaa. Ne laskeutuivat suoraan riviin ja jähmettyivät paikalleen uljaaseen asentoon katsoen hautausmaalle kohtaan, jonne ihmisten molemmin puolin reunustava tie johti. Robottien ohjaamo aukesi ja neljä pilottia laskeutui ulos ohjaamoista. Sen jälkeen robotit palasivat muotoonsa. Tarkkaan opetellut kaavan mukaan pilotit siirtyivät jonossa kohti tietä ja ensimmäisellä heistä kantoi mukanaan mustaa koristeltua sylinterin muotoista esinettä, jonka päälle oli laskostettu koristeltu kangas, johon oli kiinnitetty lukuisia arvomerkkejä. Pilotit kävelivät tietä pitkin ja heidän ohittamat ihmiset liittyivät jonoon sitä mukaan, kun he ohittivat heidät. Koko seurue siirtyi tien päässä olevalle kukkulalle, jolla oli kaksi hautakiveä. Toinen vähän vanhempi ja nyt uusi, joka oli omistettu Jeremiahille. Pilotit asettuivat hautakiven eteen, kaksi molemmin puolin ja muut järjestäytyivät useaan riviin seuraamaan hautaan laskemisseremoniaa. Yhdessä pilotit laskivat sylinterin hautakiven edessä olevasta ympyrän muotoiseen koloon ja sylinteri alkoi hiljalleen laskeutua maan uumeniin. Kaikki odottivat pää alaspäin painettuina hetken. Kun viimein kuului hiljainen ääni sen merkiksi, että kolon luukku sulkeutui, siirtyivät pilotit paikoilleen rivien eteen ja yksi heistä hautakiven taakse. Hän kertoi kaikille paikalla olijoille, miten urhea mies Jeremiah oli ollut ja miten hän oli uhrannut hengensä puolustaessaan toista siirtokuntaa. Hän päätti oman kertomuksensa kertomalla jotain henkilökohtaista Jeremiahista, mutta Jayma ei tuntenut veljeään tästä tarinasta. Sen jälkeen kolme muuta pilottia kävivät kukin vuorollaan toivottamassa Jeremiahin haudanlepoon ja kertomalla pienen henkilökohtaisen tarinan haudan lepoon lasketusta Jeremiahista.

Sitten vuorossa olivat Jeremiahin ja Jayman vanhemmat, jotka vuorollaa kävivät kertomassa, miten suuri menetys Jeremiahin poismeno oli ja miten he kuitenkin olivat ylpeitä kaikesta siitä, mitä Jeremiah oli saanut aikaiseksi liian lyhyesti päättyneet elämänsä aikana. Jayma kuuli nämä puheet mielessään niin, että hänen vanhempansa pitivät juuri ja vain hänen veljensä menetystä surullisina ja että kykenivät olemaan ylpeitä vain siitä, mitä Jeremiah oli saanut aikaiseksi.

Vanhempien jälkeen Maddie astui hautakiven taakse puhumaan, mutta hänen oli vaikea hallita kyyneleitään. Itkun keskeltä hän sai vain sanotuksi, miten kaipasi kumppaniaan, joka oli aivan liian nopeasti poistunut hänen elämästään. Hän puhui enemmän itsestään ja omasta kaipauksestaan ja surustaan, kuin Jeremiahista. Jayma laittoi merkille, että tämä oli kuulijoista lähinnä hyväksyttävää juuri siksi, että puhuja oli vainajan tyttöystävä. Kuin tietäen roolinsa tässä näytelmässä Maddie piti puheensa lyhyenä. Hän seurasi joukko tärkeitä siirtokunnan edustajia, jotka pitivät Jeremiahia ylistäviä puheita, joista kävi selvästi ilmi se, ettei yksikään heistä ollut koskaan edes tavannut suurta pilottia, sotasankaria, joka oli taistellut toisen siirtokunnan puolesta. Heidän tehtävänsä oli käydä pitämässä hyvä puhe ja ilmoittamassa, että kunkin kolmen puoleen edustajat olivat olleet mukana kunnioittamassa sankarivainajaa samoin kuin monien pienemmissä viroissa olevat. Jokaisen vähääkään merkittävän tahon oli käytännössä lähetettävä puhuja tähän tilaisuuteen.

Jayma ei ollut missään mielessä niin tärkeä, että hänet olisi edes uskallettu päästää puhumaan veljensä hautajaisiin.

 

Seremonian jälkeen ihmiset kerääntyivät pieniin ryhmiin hautausmaata ympärivöille ruohokentille. Laaja alue hautausmaan ympärillä oli leikattu lyhyeksi ja siellä täällä kulki hiekoitettuja polkuja, mutta ruohonleikkuurobotti kävi tämän ympäröivän alueen läpi huomattavasti harvemmin kuin varsinaisen hautausmaan. Toisella puolen tätä kenttää kulki tie ja sijaitsi autoja täynnä oleva parkkipaikka. Muutamat autot poistuivat hiljalleen paikalta, kun niiden edustajat olivat suorittaneet velvollisuutensa.

Jayma vaihtoi muutaman sanan Maddien kanssa. Yritti samaan aikaan lohduttaa häntä ja sanoa pitäneensä henkilökohtaisesta puheesta. Jayma oli varma, että mitä ikinä hän sanoikin, tuli hänen suustaan ulos aivan väärin ja aivan liian kömpelösti. Maddie kuitenkin kuivasi kyyneliään ja kiitti kehuista. Yhdessä he kävelivät Ralfin, Perryn ja Perry seurassa olleen naisen luo. He tervehtivät toisiaan. Jayma esitteli Maddien muille sekä Ralfin ja Perryn Maddielle. Kun Perry ei kiusallisen hiljaisuuden aikana esitellyt seuralaistaan, Ralf teki sen hänen puolestaan.

Hän sanoi: “Hän on Perry kämppätoveri… Ros… Roselin.”

“Roselyn”, korjasi pitkä kalpea nainen. “Roselyn Cyndi Hope. Vaikka onkin kunnia tavata teidät molemmat, sääli vain, että se tapahtuu näin surullisissa merkeissä.” Jayma kiinnitti huomiota, miten paljon Roselyn nautti nimensä sanomisesta.

“Sääli todellakin”, Jayma sanoi.

Kukaan ei keksinyt hetkeen mitään sanottavaa. Viimein Ralf rikkoi hiljaisuuden: “Haluatteko jonnekin syömään?”

“Minä ainakin voin tulla. En oikein osaa olla täällä virallisen kaavan päätyttyä”, Jayma totesi.

“Jeremiahin vanhempien seura muistuttaa liikaa hänestä, joten en oikein tunne täältä ketään muuta”, Maddie sanoi.

“Minulla on nälkä”, Perry totesi.

“Vaikka tämä onkin oikein viihtyisä paikka, niin liityn mielelläni seuraanne”, Roselyn sanoi.

“Mennään siis”, Ralf sanoi.

Silloin kuitenkin nuori mies sanoi kuuluvalla äänellä heidän takanaan: “Te taidatte olla Jeremiahin kavereita?” Kukaan ei ollut huomannut, kun mies oli jotenkin livahtanut heidän taakseen. Hän oli olemukseltaan omahyväinen ja epäsiisti.

Jayma kääntyi miestä kohti ja korotti hieman ääntää: “Olemme hänen sukulaisiaan ja nuo ovat ystäviämme.”

“Sinä siis olet Jayma?” Mies totesi.

Minä olen Jayma, mutta mistä sinä minut tiedät”, Jayma tokaisi.

“Jeremiah on puhunut sinusta”, Mies sanoi.

Maddie puuttui keskusteluun: “Mistä sinä Jeremiahin tunnet?”

“Tunnepahan vain. Olimme joskus taistelupari”, Mies sanoi leuka pystyssä.

“Et sinä kyllä pilotilta vaikuta”, Jayma sanoi.

“Valehtelet. Olen tavannut Jeremiahin taisteluparin ja sinä et todellakaan ole hän”, Maddie huudahti.

“Se oli ennen. Sodan alkupuolella. Kun vielä pystyi lopettamaan koko touhun, eikä armeija tappanut kaikkia, jotka eivät halunneet enää taistella.”

“Mitä ihmettä sinä mielipuoli oikein vihjailet?” Jayma sanoi kiivaalla äänellä.

Ralf otti miestä kiinni rinnuksista ja sanoi: “Kuka helvetti sinä oikein olet ja miksi olet täällä häpäisemässä suuren sankarin muistoa?”

“Minä olen Conrad ja minä vittu tunsin paremmin sotasankarinne, kuin kaikki vittu yhteensä”, Conrad esitteli itsensä.

“Sinä olet hullu”, Ralf sanoi.

“Hän saattaa ehkä puhua totta”, Maddie totesi mietteliäästi.

“Pelkkä huomiota kerjäävä hullu tämä vetelä paskaläjä on”, Ralf sanoi.

“Ei. Hän saattaa puhua totta. Jeremiah mainitsi muutaman kerran entisen taisteluparinsa”, Maddie sanoi.

“Väitätkö oikeasti, että tämä häviäjä olisi oikeasti ollut pilotti?” Ralf sanoi.

“En tiedä puhuuko hän totta, mutta Jeremiahilla oli taistelupari, joka todellakin erotettiin armeijasta”, Maddie pohti.

“No jos tämä rääpäle on koskaan ollut pilotti, niin ei ihme, että hänet on potkittu pellolle armeijasta”, Ralf sanoi.

Jayma katsoi Conradia tarkkaan ja sanoi viimein: “Entä vihjailusi siitä, että armeija olisi jotenkin osallistunut… Jeremiahin kuolemaan.”

Conrad vastasi lähes kuiskaten: “Ei täällä. Liikaa korvia.”

“Jos tämä häviäjä on todellakin ollut pilotti, niin hän on kyllä saanut potkut jo pelkästään mielenvikaisuuden takia.”

Perry puuttui viimein keskusteluun: “Minä haluan kuulla mitä hänellä on sanottavaa.”

“Minä myös. Jos tämä Conrad todella on Jeremiahin entinen taistelupari, niin tiedän, että Jeremiah arvosti häntä. Katui sitä, että hän ei ollut lähtenyt samalla. Lisäksi liian moni asia haisee Jeremiahin kuolemassa”, Maddie sanoi.

“Mennään sitten kaikki syömään. Sopiiko kaikille?”

Vaikka kukaan ei varsinaisesti halunnut tätä omahyväistä tyyppiä seurakseen aterialle, kaikki nyökkäsivät.