Rhonwenin juuret

Tuonne ylös on nyt ilmestynyt osio Larpit ja siellä on alasivuna Rhonwenin juuret niminen peli. Tämä lienee sitten varovaista siirtymistä esituotannosta tuontantoon. Paljon on vielä kysymysmerkkejä, mutta ainakin teoriassa peli olisi järjestettävissä. Se ei ole liian kunnianhimoinen, mihin olen sortunut monissa muissa ideoissa viimeisen noin 15 vuoden aikana kun olen saanut jonkun larp idean joka sittemmin on jäänyt siihen, että peli olisi mahdoton järjestää ilman organisaatiota. Aikataulullisesti tämä olisi mahdollista aikaisintaan keväällä 2019 ja paljon riippuu siitä paljonko hahmoja on valmiina vuodenvaihteeseen mennessä.

Myös Fordilin kellotornista tuli uusi sivu. Olen kuitenkin miettinyt tämän tarinan osalta formaatin muutosta, koska sarjakuvan piirtäminen ei minulta oikein löydy aikaa.

Kuulumisia

En ole vähään aikaan ehtinyt päivittää Fordilin kellotornia tai muutenkaan kirjoittaa tänne. Työt ja yritys editoida novellia ovat vieneet luovaa energiaa muualle. Kesäloman aikana ehdin kuitenkin roolipelata paljon ja käydä jopa larpissa. She-ran kutsuun tuli lähdettyä päivän valmisteluajalla. Pelasin gender bendattua Scorpiaa.

Hauskaa oli ja sai taas miettimään Alainia larpin järjestämistä. Ehkä yksi sarjakuvaan liittyvä larp idea voisi jopa olla toteuttamiskelpoinen… Myös pari rope ideaa on mietinnässä. Tarkoitus oli kertoa enemmän tuosta larp ideasta, mutta päätin laittaa erillisen kuulumisia postauksen She-ran kutsusta.

She-ran kutsu oli extempore päätös, että voisin tehdä vaikka viimeisen kesälomaviikolla vaikka tehdä jotain ja kun peliin oli useita peruutuspaikkoja tarjolla, niin päätin ilmoittautua. Siinä vaiheessa vapaana oli enää Scorpia. Jollakin ihmeellä sain jopa retkipatjasta ja punaisesta ilmastointiteipistä kasaan jotain, joka muistutti riittävästi Scorpiaa. Peli oli hauska ja toiminnallinen. Siitä piti huolen se, ettei kukaan voinut kuolla ja vangitutkin jotenkin aina onnistuivat pääsemään karkuun. Muutamat pelaajat olivat tehneet peliin aivan uskomattomia proppeja.