Ensimmäinen viikko uudessa työpaikassa.

Aloitin tällä viikolla työt Seriouslyllä. Kun takana oli parin kuukauden uurastus Ensimmäisen talven kanssa niin töihin palaaminen tuntuu melkein lomalta. Eteenkin kun pääsen tekemään jotain, jonka todella osaan. Tosin nyt tuleva viikonloppu tuntuu kumman tyhjältä. Mihin sitä kaiken tämän vapaa-ajan käyttäisi? Tuntuu siltä, että olisin katsonut kaikki kiinnostavat sarjat Netflixistä. Pelannut kaikki kiinnostavat pelit ja uusiin ei vain pääse niin mukaan. Muutama vähän vanhempi peli olisi kyllä PS3:lla. Fordilin kellotornin jatkamiseen ei vain riitä energiaa. Eteenkin kun NaNoWriMo on tulossa ja siihen pitäisi saada joku hyvä idea. Samalla tavoiteet tarinoiden suhteen on kasvanut. Se huomasin, kun yritin tehdä toista tarinaa festareille. A6 kokoista, yhdestä A4:stä taiteltua lehteä. Lopputulos oli niin huono, että se sai voimaan minut pahoin. Mutta ei se täysin huono ollut.

No päätin siitä tarinasta pelastaa ainakin tämän hahmosuunnitelman. Tai “hahmosuunnitelman”, joka on kerätty piirretyistä ruuduista.

characterdesign