Roolipelimateriaalia

Hah. Omakustannejulkaisuun saa onneksi laittaa juuri sitä mitä haluaa, joten laitan sarjakuvan oheen Ensimmäisen Talven painokseen roolipelimäiset kuvaukset kaikista tarinassa esiintyvistä loitsuista. Kukaan ei ole estämässä minua! Toki nämä on “säännöiltään” aika ympäripyöreitä. Ehkä jotain maailmakuvaustakin saan änkettyä mukaan.

spells_1

4 viikkoa aikaa saada kaikki valmiiksi. Kansi puuttuu. Ideoita siihen kyllä on. Tarinaa puuttuu noin 10 sivua. Teksti on paikoitellen aikasta kammottavaa ja muutama ruutu täytyy piirtää uudelleen. Kyllä tässä tekemistä riittää.

Sivu 29

Hah. Sain vielä ennenn nukkumaan menoa toiseksi viimeisen sivun valmiiksi siitä mitä minun on määrä piirtää tässä kuussa. Veikkaisin, että tarinan saaminen loppuun vie enää kuudesta kymmeneen sivuun.

FirstWinter_29

Sivu 28

Kuun loppu lähestyy ja taas olen jäänyt tavoitteesta jälkeen. Oikeastaan tänään pitäisi tulla valmiiksi jos sivu / päivä tahti olisi pysynyt yllä. Tällä hetkellä on vain menossa asioita, joiden vuoksi aikaa menee myös siihen, että murehdin mitä teen tulevaisuudessa. Minä tietäisin kyllä mitä tahtoisin tehdä, mutta pidän myös rahasta. No sanotaan vaikka, että kohta voi olla enemmänkin aikaa piirtää sarjakuvaa.

FirstWinter_28

Sivu 27

Taas pienehkö yllätys itselleni mitä tässä tarinassa tapahtuu. En tiedä sainko kaikki mitä tässä tapahtuu kuvatuksi ymmärrettäväksi. Eli piirrettyä niin, että tästä ymmärtää mitä on tapahtumassa.

FirstWinter_27

Sivu 23

Puuh. Vihaan tämmöisiä sivuja, joissa ei enää edes jaksa yrittää keksiä mitään mielenkiintoista layoutia. Pari pahaa typoa tuli tältä sivulta poimittua. Paljonkohan niitä on jäänyt huomaamatta?

FirstWinter_23

Sivu 22 ja sarjakuva ostoksilla.

Ainakin yhden hyvin puhuva pää painotteisen sivun saan tänään tehdyksi. Seuraava sivu jatkuu hyvin samalla tyylillä.

FirstWinter_22

Päätin tänään käydä etsimässä Ms. Marvelia lähikaupoista kun mielummin tukisin heitä kun Amazonia. Ms. Marvel 2014:sta eli Kamala Khania. No jouduin Ms. Marvelini lopulta tilamaan, mutta sainpahan lisää Walking Deadia, Empoweredia ja tuttujen julkaisuja. Tällä hetkellä vain ole siinä mielessä ikävässä tilanteessa sarjakuvien kanssa, että iso osa lukemistani sarjoista on minulla kesken vaiheessa, jossa seuraava numero ei ole enää kovinkaan tuore. Usagissa taitaa seuraava numero, 25, olla loppu melkein kaikkialta. Tekee vain hyvin vaikeaksi yrittää ostaa sarjakuvia lähikaupoista. Eteenkin kun asun puolen korttelin päästä eräästä Helsingin loistavasta sarjakuvakaupasta. Kaupasta, jonne ei vain tunne koskaan normaalisti ehtivän vaikka se on lähempänä kuin kaikki ruokakaupat.

Äh. Täytyisi saada tänään sivu 23 ainakin aluilleen. Muuten jään liikaa jälkeen. En vain oikein saa tähän keskustelupainotteiseen osioon mitään mielenkiintoista piirrettävää ja tulee jo nyt ihan liikaa melkein copy – pastettua ruutuja.

Sivu 21

Vähän dialogipainotteisempi sivu.

FirstWinter_21

Loman aikana sain sen verran luettua sarjakuvia Marvel Unlimitedin kautta, että pakko kehua erästä sarjakuvaa. Tai todeta, että Kamala Khan ei ole ollenkaan kamala vaan aivan täydellisen loistavaa sarjakuvaa. Ainakin Ms. Marvel 1 … 11 perusteella.