Category Archives: Linnat

Vaikutteista

Edellisestä postauksessa oleva portaikko on saanut vahvasti vaikutteita St Faganin linnan (St Farans National History Museum, Cardiff) lähellä olevista portaista. Kirjoitin tätä käsikirjoitusta heinäkuussa 2014 ja kävin tuolloin useammassa linnassa Walesissa.

portaat_1

portaat_2

Kuvittelin jo silloin tämän paikan Alanon kaupungin joen rannalle ja että se paikka saa olla ensimmäinen murhapaikka. Sijoitin tuolloin myös paikan päälle useamman johtolankan ja ruumiin sain jonnekin portaikon yläosaan sijoitettua. Muistaakseni portaiden yläpuolella olevaan puutarhaan. Itse portaat pääsivät sarjakuvaan asti aika muuttumattomina. Lomakuvani ovat normaalisti juuri kuvia esineistä tai rakennuksista. Ehkä kuvia mielenkiintoisesta kulmasta. Tai ihan vain tekstuuriksi kelpaavia kuvia esimerkiksi kiviseinistä.

portaat_3

Caerphillyn linna oli erittäin vaikuttava paikka ja sillä oli myös oma vaikutuksensa tähän sarjakuvaan. Tosin tällä kertaa vaikuttajana toimi näkymä yhteen huoneeseen.

high_angle

Kun otin yllä olevan kuvan, oli aivan selvää, että eräät tahot tarkkailisivat huonetta juuri vastaavasta paikasta.