Category Archives: Sarjakuva

Fordilin kellotorni – sivu 1 väri

page1_color

Ensimmäinen sivu on sitten niin valmis kun se tässä vaiheessa vain voi olla. Varmaan moni asia vielä ärsyttää ja vaatii korjaamista. Lisää tekstiäkin saattaa tulla jos on tarve.

Vaiheet:

page1_thumbpage1_lineartpage1_flat

Eka ruutu oli hakemista ja siksi siitä ei ole flat versiota.  Yleensä olisi myös sinikynällä tehty versio ennen lopullista viivapiirosta, mutta sekin on kadonnut tätä sivua työstäessä.

Käsittelin tätä sivua jo aiemmin: http://alainia.net/wordpress/?p=531

Fordilin kellotorni – Sivu 1 ja Alanon kaupunki

Pitkän tauon jälkeen sain viimein jatkettua Fordilin kellotornin tekemistä. Kun piirsin tätä viime keväänä, en oikein saanut ensimmäistä sivua toimimaan ja Ensimmäinen talvi aiheutti pieniä muutoksia. Lopulta sain jaettua ekan sivun kolmeksi, joka alkaa lähinnä kaupunkikuvilla. Tähän tekstin kirjoittamisen olen jättänyt myöhemmäs.

page1_lineart

Ensimmäisessä kuvassa on vanha kuninkaanlinna, joka on nykyään Alainian sotamaagien hallinnassa. Tämä linna oli aikoinaan pelatussa roolipelikampanjassa tärkeässä roolissa ja tässä oleva kuva on hieman korjailtu versio yhdestä sarjakuvan aloituksesta, jonka piti kertoa sotamaageista. Se jäi toiselle sivulle.

OldKingCastle VanhaKuninkaanLinna0

Toinen kaupunkikuva on velhon tornista, joka sekin oli tärkeässä roolissa aikoinaan käydyssä roolipelikampanjassa. Siellä tiedetään asuneen kummallisen velhon aina niin kauan kun kaupunki on olemassa. Kuva on vain vähän muokattu alkuperäisestä tussilaveeratusta kuvasta.

VelhonTorni

Kolmas kaupunkikuva on Korkeimman opetuksen koulun päärakennus ja se onkin tuttu Johanna Iso-järvenpään piirtämästä toisesta Alainia numerosta.

paarakennus

Viimeinen kaupunkikuva on Serenin temppelistä, joka ei ole juuri esiintynyt missään muualla kuin aikoinaan vähän kartoittaessani Alanon kaupunkia. map_alanon_opisto

1500 luvun loppupuolen kartassa linna löytyy alueelta A. Serenin temppelin kartta taas kuvaa aluetta B. Velhon torni on alueella G. Koulun sijainti minun täytyy tarkistaa. map_alano_alueet

Iso eteläinen alue I on uutta kaupunkia samoin kuin pieni itäreunassa oleva alue J eli yataralaiskaupunki.

map_alano_uusiyatara

Itse tarinassa esiintyy paljon rakennuksia, jotka ovat huomattavasti näissä kuvissa esiintyvä taloja korkeampia ja osa tapahtumista sijoittuu joen varten. Näin ollen tarina keskittynee enemmän kaupungin länsipuolelle. Alueille H, E ja D.

 

 

Nyt se on totta!

Nyt se on tuli painosta!! Rajoitettu erikoispainos Ensimmäistä talvea!!! Näyttää painettuna paljon paremmalta kuin uskalsin edes toivoa!!! Ehkä tähän tarvitaan vielä vähän lisää huutomerkkejä!!!!!

11891217_10153580082095818_8667259197983801460_n

Nyt seuraava hauska vaihe, eli numeron lisäämiseen jokaiseen julkaisuun.

Ai niin. Vielä pakollinen #painotuorejulkaisuselfie.

painotuorejulkaisuselfie

Yöllinen taistelu

Viime yö meni taistellessa PDF painoon. Väritettävää riitti vielä jonkin verran illalla. No sain kyllä aika hyvin aikaiseksi, koska jossain vaiheessa sain lisätty julkaisuun yhden yksittäisen värikuvan, joka tulee vain tähän rajoitettuun erikoispainokseen. Vai pitäisikö tämä kirjoittaa muotoon: NUMEROITU RAJOITETTU SUPER ERIKOIS PAINOS! Itse julkaisu sai sitten vähän lisää väriä. Muutaman ihan kätevän digitaalisen väritystekniikan opin matkalla, mutta tämä ehkä kertoo jotain siitä, ettei ehkä julkaisun lopullinen väritys ole niin yhtenäinen. Yksi onnistunut kokeilu oli tehdä soijakastikkeella ja musteella vanhan näköinen paperi tekstuuriksi. Näitä tekstuureja tuli käytettyä sisätiloissa. Ulkotilat olivat vaikeampia ja löysin vasta loppumetreillä kelvolliset paletin. Värit vielä näyttivät ihan eriltä eri ruuduilla ja ei ole mitään käsitystä miltä ne näyttävät painettuina. No voin sitten valita “normaali” painoksiin parhaat. Eli siis tässä on SUPER ERIKOIS VÄRITYS! Varmaan myös muutama kirjoitusvirhekin mukaan eksyi.

Sinne siis meni. Nyt hermoillaan miltä näyttää. Väsy.

Sivu 38

Viimeinen sivu piirretty. Vielä on paljon viimeisteltävää julkaisuun ja minulla on kaksi käyttämätöntä sivua, jotka johtuvat siitä, että haluan mukaan oikeaoppisen nimiösivun. Osasyynä se, etten voi käyttää kaikissa muodoissa sisäkansia tähän tarkoitukseen. Yksi vaihtoehto on aukean kuva matkaamisesta. Toinen on lisätietoa Widmarkin kreivikunnasta. Muutakin maailmainfoa voisi kirjoittaa, mutta mieluiten nostaisin sarjakuvan pituuden 40 sivuun. Kahtotaan. Värityskin on vielä auki. Jos on tarpeeksi kahvia, niin voisin senkin saada tehdyksi.

FirstWinter_38

Typoja siellä. Typoja täällä.

Nyt on 37 sivua käyty läpi. Graaffisesti korjauksia tuli aika vähän. Yksi sivu oli ehdottomasti sellainen, että se vaati huomattavasti lisää mustaa. Muutama ruutu vaati korjailua. Teksti taas oli täynnä pientä korjattavaa ja en varmaan vielä kaikkea löytänyt. Mutta ollaan taas yhden askeleen pidemmällä.

Mietin myös tarinan väritystä. Tämä mustavalkoinen yhdellä lisävärillä on monilta osin toimiva, mutta en onnistunut toteuttamaan sitä niin tehokkaasti kuin olisin toivonut. Se kuitenkin tarkoittaa käytännössä väripainatusta. Siksi kokeilin simppeliä väritystä. En tiedä parantaako vaiko huonontaako tällainen väritys sarjakuvaa. Jossain vaiheessa kuitenkin menetin otteeni ja kokonaisuus meni selvästi huonompaan suuntaan.

FirstWinter_02color_test

Vastaavasti mustavakoinen, ennen muutamaan korjausta, näytti tältä.

FirstWinter_02

Sivu 35.

Sivu 35 olkaa hyvä. Lisätkää tälle sivulle se nerokas dialogin pätkä, joka minulla oli mielessä muutama päivä ennen koko tämän kohtauksen aloittamista. Alkuperäisen dialogin unohtuminen on yksi syy, miksi tähän sivuun meni niin kauan.

FirstWinter_35

ISBN haussa. Sopivan hintainen paikka tämän painoon löydetty. Eiköhän tämä valmistu aikataulussa. Kolme sivua jäljellä plus korjaukset.